Ei ole todellista. Ei vaan ole. Luulin taas eilen että kaikki on hyvin, että hallitsen tilanteen. Jes. Kunnes kaikki kaatu. Luulin taas itsestäni liikaa.

Ulkokuori ehkä pitää vieläkin, mutten enää tiedä onko se hyvä vai huono asia. Sisältä kaikki meni taas sekaisin, ihan kokonaan. Mikä on tärkeää? Mitä jos luulee tietävänsä, ja sitten se kaikki tärkeä katoaa? Onko pahempi ettei tiedä vai että ei halua tietää?

Iso osa minusta on poissa, kadonnut. Se on vielä jäljellä joillekin, muttei minulle. Miksei? Koska elämä on epäreilua. Millä voi korvata puuttuvan osan? Löytyykö mitään vastaavaa? Elämäni on vasta alussa, ja silti tuntuu kuin kaikki oleellinen olisi jo ohi.

Mennyt on mennyttä, mutta säilyy muistoissani ikuisesti. <3

Epäluulo hiipii mieleen hiljaa, ihan varoittamatta. Sitten kaikki on poissa, melkein kuin varoittamatta. Varoitusmerkkejä on ollut ilmassa, mutta miksi niihin ei kiinnitä huomiota?

Voiko itseään syyttää toisen kuolemasta? Kaikki sanovat että ei, ei voi.Mutta jos on tiennyt, mutta ei ole tehnyt asialle mitään? Kuinka voi antaa anteeksi, oppia ymmärtämään? Miten voi ymmärtää miksi joku haluaa riistä hengen itseltään? Miten löydän syyt siihen? Miten autan niitä, joita se satuttaa eniten? Miten voin lohduttaa?

Niin paljon tuskaa, surua, itkua. Mutta erään viisaan ihmisen sanoin, olisi huolestuttavaa jos niitä ei olisi. <3

Kaikki on ollut ihanaa viimeiset kuukaudet. KAIKKI. Ja siltikään se ei enää auta. Nyt ne seuraukset huomaa. Sydämessä on muistoja niin paljon, että niitä voisi jakaa muillekin, ja silti yhdestäkäänen halua luopua. Samalla nimittäin tiedän, että se kaikki on kohta ohi. Ihan kohta. Miksi kaiken pitää muuttua? Kaikki tuttu ja turvallinen katoaa. Katoaa, ihan noin vain.

Monta asiaa yhtä aikaa, ensin ne stressaavat. Välillä sitä toivoo että kunpa kaikki olisi jo ohi. Sitten nautit niistä. Et voi olla rakastamatta sitä mitä teet. Sitten loppurutistus, se tunne.<3 Sitten seuraava loppurutistus, ja lisää stressiä. Ja viimeiseksi ajatus, että kohta kaikki on ohi. Se on kamalinta.

Kaikki vaan pahenee. Päiviä kuluu, ja en selviä niistä ilman itkua. Luulisi, että ihanat muistot säilyy ikuisesti, ja että niiden avulla pärjää. Mutta mitä jos ei? Mitä jos mieleen jää vain ne muistot, ne ihmiset, ne tapahtumat, ne tunteet?

Tuntuu, että elämä loppuu tähän. Noin vain, ihan yhtäkkiä. Ja silti sen on tiennyt jo kauan. Mutta ei se auta, ei siihen voi valmistautua. Sen olen huomannut. Kohta ei ole enää mitään turvallista jäljellä, ei mitään! Mitä jos käy niin, että kohta olen yksin?

Miten voi kokea oppimaan uutta, nauttimaan jostain muusta? Jos ei osaa kuin yhden asian. Ja sitten sekin jää. Kukaan ei ole enää kiinnostunut minusta, enkä minä ole kiinnostunut kenestäkään. Eikö se ole väärin? "Nyt se elämä vasta alkaa", sanovat tietämättömät. Mutta ei, en minä osaa! Mikä on elämä? Eikö se ole juuri sitä, mistä olen nauttinut ja rakastanut? Ja kohta sitä ei enää ole.

Kunpa joku osaisi auttaa.

Mielessä pyörii paljon asioita, ihan liikaa yhden pienen mielen käsiteltäväksi. Olo on useimmiten kauhean sekava, kummallinen. Tuntuu etten kuulu mihinkään, en kenenkään seuraan. Olen kaikkialla ulkopuolinen. Ympärilläni on ihmisiä, mutta silti heillä on omat sisäpiirinsä, olen ikäänkuin ulkona kaikesta. Se on lohduton ajatus. Miksi kukaan kaipaisi minua?

Jossain syvällä sisimmässäni minua muistuttaa koko ajan pieni ääni siitä, että pitää miellyttää kaikkia ja minun tulisi olla mukava kaikille. Auttaako se sitten yksinäisyyden tunteeseen? Ei ollenkaan, vaikka haluaisin luulla niin. Se tuntuu ikäänkuin helpolta vaihtoehdolta. Kun kaikki pitävät minusta, en voi olla yksinäinen enkä ulkopuolinen. Kamalinta onkin se, kun tulee tilanne ettei voi miellyttää kaikkia. Mitä silloin olisi tehtävä? Jos on niin eksyksissä, ettei tiedä mitä itse haluaa?

Oi, ne on ihanat. Uudet, valkoiset, kauniit. Nyt odotan vaan lauantaita, että pääsen ne jalassa tanssimaan!

Se on kumma, miten ostamisesta, oikeastaan kuluttamisesta, voikaan tulla hyvä mieli. Mutta kuinka kauan se kestää? Ei pysyvää onnea voi saada shoppailemalla. Mutta hetkellistä kyllä voi. Parempi sekin kun ei mitään, mutta...