Tiedän, että olen ollut mielestestäsi outo viime aikoina. Näemme paljon harvemmin kuin ennen. Ei ole aikaa, sanotaan. Onko se oikeasti niin? En usko. On niin paljon kaikkea muuta tekemistä, muka tärkeämpää. Aika. Se on maailman paras huono tekosyy.

En innostu enää samoista asioista kuin sinä. Kysyit, lähdenkö kanssanne baariin. En lähtenyt, koin muut asiat paljon tärkeämmiksi silloin. Miksi emme voi enää pitää samanlaisia hauskoja iltoja kuin ennen? Onko pakko olla niin aikuinen, ettei voi viettää viikonloppuja muualla kuin baarissa tai bileissä?

Muistatko, kun ostimme ainakin kilon karkkia, katoimme leffoja ja söimme? Muistatko, miten nauroimme yhdessä aamuisin? Muistatko, kun muut ihmettelivät mistä me puhuimme? Meillä oli oma kieli. Yhteiset tunteet, yhteiset hetket. Ja muistatko, kun jopa koulussa meidät yhdistettiin aina? Sinun käytösnumerosi laski erimielisyyksistä opettajien kanssa, ja niin myös minunkin? Vaikka en ollut tehnyt mitään.

Olen aina ollut hieman kateellinen sinulle. Sinulla on ihana koti, perhe, poikaystävä, ulkonäkö, luonne...Olet suosittu, minä olen aina tullut vain perässä. Olen usein ollut vain se epämääräinen ihminen, joka liitetään sinuun. Kun esittelet minut jollekin parhaana ystävänäsi, päiväni on pelastettu. Olet niin valovoimainen ja kaunis, että kaikki ihastuvat sinuun. Olet huomannut sen itsekin, mutta onneksi et pidä sitä itsestään selvyytenä. Vielä ainakaan. Olet taiteellinen, musiikillinen ja viisas, sinulla on mielipiteitä kaikesta. Olen monta kertaa ihmetellyt, miksen minä ole yhtä sanavalmis ja nokkela kuin sinä. Vaikka sanotaan että seura tekee kaltaisekseen.

Rakkain harrastukseni on aina kuulunut vain minulle, se on erottanut meidät toisistamme. Vuosien aikana se on tullut minulle yhä tärkeämmäksi, mutta sinä et ole koskaan täysin ymmärtänyt sitä. Onnekseni harrastukseeni kuuluu monta minulle rakasta ihmistä, jotka ymmärtävät. Onhan meillä samat tavoitteet...päästä maailman huipulle. Ja kun sinne on päästy, sieltä putoaa helposti. Oletko koskaan osannut arvostaa sitä? Sinä et taida ymmärtää kuinka tärkeää se minulle on, kuinka paljon se vie tilaa sydämestäni. Se on jo elämäntapa. Sinä et arvosta urheilua niin paljon kuin minä, se ei ole elämäsi tärkeimpiä asioita. Minulle on. Olen jo vuosia sitten hyväksynyt ettet ymmärrä, mutta minusta tuntuu että tilanne vain pahentuu.

Miksi kysyit minua baariin juuri viime viikolla...etkö muistanut? Se loukkasi minua. Minusta tuntuu ettet ole enää kiinnostunut minun asioistani, sinulla on liikaa omia asioita ajateltavina. Jotka ovat tietenkin selkeitä tulevaisuudensuunnitelmia, töitä, muuttosuunnitelmia ja kaikkea muuta niin aikuista. Minä tas olen ihan hukassa, eksyksissä. Ainoastaan yhdessä paikassa tunnen olevani täysin oma itseni. Ja ikävä kyllä, se ei ole enää sinun luonasi.

Sinulle on aina tilaa sydämessäni, tiedät sen. Toivon vain, että jotenkin osoittaisit olevasi sen arvoinen. Olisit tukenani, kun olen eksyksissä. Kertoisit minulle, kun sinä olet eksyksissä. Luottaisit. <3